Syksyn 2025 kouluvierailut Savon alueen kouluilla ovat alkaneet Koulurauhan julistuksen mukaisesti: Yhdessä rohkeammin.
Hyvä Savon Koulupalvelu on tarjonnut alueensa koulujen ja päiväkotien lapsille ja nuorille tukea elämän hallinnassa monelta eri kantilta. Oppituntien tarjonnalla olemme antaneet tukemme koulujen opetuksen sisältöön ja sen kasvatukselliseen tehtävään.
Oppituntiemme aiheet liikkuvat itsetunnon vahvistamisen, tunteiden säätelyn ja kiusaamisen ehkäisyn sekä oikeiden valintojen merkityksen alueella – Hauskat pelit -puuhapajatunteja unohtamatta. Tunteja on pidetty eri oppitunneilla, myös uskontunneilla niihin sisältyvillä aiheilla. Lähetysjärjestö Fidan oppitunneilla on saatu näkökulmia globaaliin eriarvoiseen maailmaan, josta kaikki olemme vastuussa.
Syksyn aikana olemme tavoittaneet satoja koululaisia sekä päiväkoti-ikäisiä lapsia. Palautteissa on annettu kiitosta ajankohtaisista, tärkeistä aiheista, jotka antavat uusia näkökulmia lasten elämään. Kuten tämä nuori, joka lähetti koulupastorillemme kotiin viestin:
”Henkinen Hauis tunnilla tajusin arvostavani oikeita asioita. Olen ajatellut olevani ehkä vähän nolo mutta tämä vierailusi sai tajuamaan, että rakennan elämääni ihan oikein. Minun ei ole pakko olla kuin muut, ei haluta juoda tai muutakaan sellaista. Halusin kertoa tämän, koska minun kaltaiseni tarvitsevat tukea.”
Haluamme palvella parhaalla mahdollisella tavalla koulujen ja päiväkotien arkea. Yhdessä rohkeammin kanssanne.
Hyvä Savon ry:n Koulutyön puolesta
Paula Hoffrén
