Matkalla Bangladeshiin

Matkalla Bangladeshiin

Kohderyhmä: 0-3 luokat

Kesto: 45 min

Aihe: Tunti käsittelee lasten oikeuksia ja tutustuttaa Bangladeshiin

Suvin matkassa päästään muun muassa näkemään, missä Bangladesh sijaitsee, opitaan sanomaan ”kiitos” banglan kielellä ja kurkistetaan, millaista arkiruokaa Bangladeshissa syödään sekä miltä liikenne pääkaupungissa Dhakassa näyttää. Tunnin aikana tutustutaan myös siihen, mitä lapsen oikeudet ovat ja opitaan, että ne kuuluvat kaikille maailman lapsille. Tunnin tavoitteena on tutustua Bangladeshiin sekä lasten oikeuksiin.

Tunti rakentuu interaktiivisen videon ympärille. Video on jaettu osiin, joiden välillä tehdään toiminnallisia, aiheeseen liittyviä tehtäviä, kuten harjoitellaan kirjoittamaan banglan kielen aakkosilla sana kiitos tai etsimään kartasta maat ja jokia. Tehtävien kautta Suvin videolla kertomat asiat konkretisoituvat. Tunnin lopuksi tehtävässä toiminnallisessa harjoituksessa oppilaat pääsevät myös pohtimaan lapsen oikeuksia konkreettisten, heidän arkeaan koskettavien väittämien kautta.

Tunti on suunnattu 1.-2.-luokkalaisille, mutta sopii myös soveltaen eskareille ja kolmosille. Sisällöltään oppitunti palvelee hyvin esimerkiksi ympäristöopin, uskonnon ja elämänkatsomustiedon tavoitteita ja sopii myös osaksi monialaisia oppimiskokonaisuuksia tai teemaviikkoja. Se tukee koulujen globaalikasvatusta ja erityisesti laaja-alaisen osaamisen kokonaisuutta Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2). Tunti sopii kaikille oppilaille.

Vierailu on koululle maksuton. Savon maakunnan työ on osa valtakunnallista Helluntaiseurakuntien Koulupalvelua, joka toimii yhteistyössä Opetushallituksen kanssa.

Ikätasolle sopiva tunti ja rytmitys tunnissa. Vilkkaimmatkin jaksoivat keskittyä hyvin, kun toiminnallisuutta oli mukana. Harjoitukset olivat kivan monipuolisia. Tämä vierailuteema sopii erinomaisesti lasten oikeuksien viikolle, mutta myös muulloin käsiteltäväksi. Kiitos hyvästä tunnista ja vuorovaikutuksesta lasten kanssa!

Kysy kouluvierailuista

Marjut Lindholm-Holopainen
Koulutyön kehittäjä

marjut.lindholm-holopainen@helluntaikirkko.fi
Puh. 050 403 7444

Paula Hoffrén
Koulutyöntekijä

paula.hoffren56@gmail.com

Puh. 040 756 5656