Henkinen Hauis

Henkinen Hauis

Kohderyhmä: 6-9 luokat ja lukio

Kesto: 45 min

Aihe: Tunti itsetunnosta ja sen vahvistamisesta. Tunti sisältää alustusten pohjalta itsenäisesti pohdittavia haastetehtäviä.

Mitä itsetunto on? Miten se syntyy? Miten sitä voisi vahvistaa?
Nuorten yksinäisyys, syrjäytyminen ja mielenterveyden haasteet ovat asioita, joita vastaan on taisteltava. Nuorten itsetunnon vahvistaminen on yksi keino tukea nuoria.
Tällä tunnilla pohditaankin, miten jokainen voi itse olla vahvistamassa omaa itsetuntoaan. Tunnilla käydään läpi itsetuntoa vahvistavia tekijöitä, mm. turvallisten ihmissuhteiden vaikutusta, omien vahvuuksien löytämistä ja unelmien merkitystä.
Tunnin aikana oppilaat saavat henkilökohtaisia haastetehtäviä, jotka ohjaavat oman asenteen tarkasteluun ja terveiden valintojen tekemiseen kohti omannäköistä elämää sekä herättelevät pohtimaan tavoitteita ja unelmia. Myös yksi kotitehtävä liittyy tuntiin. Tunti voi parhaimmillaan toimia oivalluksen paikkana omien mahdollisuuksiensa ja oman arvonsa näkemiseen.
Itsetuntotunti voidaan järjestää yhdelle tai useammalle luokkaryhmälle kerrallaan joko luokkahuoneessa tai auditoriossa / salissa.
Oppitunnin sisältö tukee opetussuunnitelman tavoitteita ja oppilaan elämän kokonaiskuvaa. Tunti sopii kaikille oppilaille teemavierailuna.

Vierailu on koululle maksuton. Savon maakunnan työ on osa valtakunnallista Helluntaiseurakuntien Koulupalvelua, joka toimii yhteistyössä Opetushallituksen kanssa.

Tunti herätti paljon ajatuksia oppilaissa ja sain siitä itse moneksi tunniksi aineistoa jatkaa oppilaiden kanssa keskustelua käsiteltyjen aiheiden parissa. Tunti oli todella hyvin rakennettu ja otsikoita sopivasti. Tunti piti hyvin hyppysissään, koska osallistit oppilaita tehtävien avulla niin hyvin. Tätä voi todella hyvällä syyllä kutsua itsetuntoa käsitteleväksi ja vahvistavaksi tunniksi.

Kysy kouluvierailuista

Marjut Lindholm-Holopainen
Koulutyön kehittäjä

marjut.lindholm-holopainen@helluntaikirkko.fi
Puh. 050 403 7444

Paula Hoffrén
Koulutyöntekijä

paula.hoffren56@gmail.com

Puh. 040 756 5656