Paula Hoffrén

Koulutyöntekijä

paula.hoffren56@gmail.com

Puh. 040 756 5656

Nimeni on Paula Hoffrén ja olen Savon helluntaiseurakuntien yhteinen koulutyöntekijä Hyvä Savo ry:ssä. Tehtäväni on paikallisten seurakuntien kanssa olla kouluille kasvatuskumppani tarjoten valmiita tuntikokonaisuuksia ja elämyksiä oppilaille. Kaikki tuntimme ovat rakennetut siten, että ne tukevat koulujen opetussuunnitelmia ja tavoitteita. Teemamme käsittelevät usein muun muassa luokkahenkeä, itsetuntoa, kiusaamista ja koulunkäynnin merkitystä lapsen ja nuoren elämälle. Teemamme ottavat huomioon myös pienluokkien tarpeet. Tarjoamme niin uskontotunteja kuin muitakin tunteja, kuten globaalikasvatusta. Lisäksi tarjoamme Hauskat pelit -puuhapaja -liikuntatuntia. Joitakin teemoja on tarjolla myös etämahdollisuutena. Kaikki vierailut ovat aina maksuttomia kouluille.

Olen saanut kouluilta palautetta vierailijana siitä, että olen innostava, rohkaiseva, lapsia ja nuoria osallistava ja vaikeitakin asioita taidolla käsittelevä persoona. Kouluttaudun säännöllisesti ja koulutan paikallisia seurakuntien koulutyöntekijöitä. Savon maakunnan työ kouluissa on osa valtakunnallista Helluntaiseurakuntien Koulupalvelua, joka toimii yhteistyössä Opetushallituksen kanssa.

Iloisiin tapaamisiin!