Olen aloittanut Hyvä Savo ry:n Koulupalvelun työntekijänä 1.1.2025 työalueenani Savon alakoulut, eskarit ja päiväkodit. Tätä ennen olen tehnyt vuosia koulutyötä vapaaehtoisena sairaanhoitajan työn ohessa. Hyvä Savo ry:n toisen työntekijän kanssa tuemme kouluja ja sen...
”Olette taivaan lahja koulullemme, kun palvelette meitä näin!” sanoi rehtori puhelumme loppuun. Hetkeä aiemmin olin kertonut tarjonnastamme, jota tuo kyseinen koulu ei ollut vielä kohdallaan saanut. Rehtori puolestaan oli kertonut tarpeista, jotka korostuvat heidän...
Siinä on otsikko, jonka esittäytymisen jälkeen olen jo useasti sanonut Savon alueen koulujen ja vanhempainyhdistysten järjestämissä kiusaamista käsittelevissä huoltajien illoissa nyt kevään 2024 aikana. Kiusaamista käsittelevät illat ovat olleet kysyttyjä, ja uusia...
Maakunnallinen koulutustapahtuma Innosta ja innosta järjestettiin Varkaudessa 17.2.2024. Tapahtumaan osallistui vapaaehtoisia, pastoreita ja seurakunnallisen työn eri vastuunkantajia yli 80 henkilöä, lähes kaikista Savon seurakunnista. Avainteemoina olivat yhteys,...
Vapen eli sähkötupakan käyttö on lisääntynyt lasten ja nuorten keskuudessa räjähdysmäisesti. Aineyhdisteistä, joita niissä voi olla, ei kukaan tiedä tarkkaan. Kiusaaminen on lisääntynyt viime vuosina kaikilla kouluasteilla. Se on myös raaistunut. Seksuaalista...
Kello soi eilen aamu viideltä. Kieltämättä olisin halunnut nukkua vielä tovin. Mutta kouluvierailupäivä odotti, ja ei kun auton rattiin heti kuuden jälkeen. Matkalla koululle mietin, millä ajatuksilla iltapäivällä ajelen kotiin. Onko kaikki sujunut tuttujen tuntien...