Innostu & Innosta – Vapaaehtoisten tukeminen ja johtaminen, Valtakunnallinen
Innostu & Innosta – Vapaaehtoisten tukeminen ja johtaminen, Valtakunnallinen
Valtakunnallisesti seurakunnille on tarjolla Innostu & Innosta – Vapaaehtoisten tukeminen ja johtaminen -koulutusta. Tämä koko päivän kestävä koulutus (10-17) tähtää innostamaan seurakuntien johtoa ja tiiminvetäjiä keskittymään siihen tärkeimpään resurssiin, joka heillä on eli vapaaehtoistoimijoihin. Koulutuksen järjestäjä tahona on Suomen Helluntaikirkko ja kouluttajana Marjut Lindholm-Holopainen.
Koulutuspäivässä käydään läpi vaikuttavaa ja voimaannuttavaa johtajuutta. Keskiössä on sanoma, että vapaaehtoisen tulee saada loistaa lahjoillaan ja edetä näyssään. Tiimi on myös vapaaehtoisen merkittävä tuki, joten tiimien rakentamisen perusteisiin ja merkitykseen kurkataan myös johtajan näkökulmasta. Lisäksi koulutuspäivässä tutustutaan vapaaehtoistyön tilaan ja vapaaehtoisten toiveisiin kuullen useita tosielämän esimerkkejä. Iltapäivässä keskitytään kolmen K:n nyrkkisääntöön, kohdistamiseen, kannustamiseen ja kasvuun. Osallistujat saavat työvälineitä ja ideoita edellä mainittujen toteuttamiseksi arjessa. Lisäksi pakettiin kuuluu kahdeksan askelta vapaaehtoisten tukemiseksi ja motivoimiseksi -osio, joka sisältää myös ryhmätehtävän.
Päivän opetusmateriaali ja laaditut kehitystehtävät ja tehtäväpohjat jäävät seurakunnalle käyttöön. Päivässä on mahdollista ostaa myös kouluttajan kirjoittama kirja aiheesta Innostu & Innosta Vapaaehtoisten tukeminen ja johtaminen seurakunnissa, Suomen Helluntaikirkko, Aikamedia Oy, 2024.
Kysy lisää ja tilaa koulutus seurakuntaasi!
“Tämän pitäisi olla peruskurssi seurakuntatyöhön ryhdyttäessä.” – Pastori
“Erittäin hyödyllinen koulutus minulle, joka palvelen vanhimmistossa. Sain oikeita työkaluja tarkastella ja arvioida toimintaani ja toimintaamme. Erikoisen kiitollinen olen siitä herkkyydestä, millä käsittelit vaikeita alueita päivässä. Kiitos.” – harmaahapsinen vanhimmistoveli
“Todella voimaannuttava päivä ja sisältö asteikolla 0-10, on 11! Rohkeaa puhetta! Kaikesta sai huomata, miten perehtynyt aiheeseesi olet ja Jumalan voitelema tähän.” – Sektorivastaava
Kysy kouluvierailuista

Marjut Lindholm-Holopainen
Koulutyön kehittäjä
marjut.lindholm-holopainen@helluntaikirkko.fi
Puh. 050 403 7444
