Koulutyön perusteet -koulutus

Koulutyön perusteet -koulutus

Koulutyön perusteet -perehdytyskoulutus kuuluu jokaiselle koulutyöhön mukaan lähtevälle. Koulutus suoritetaan etänä, jotta kenenkään ei tarvitse matkustaa puolentoista tunnin koulutusta varten. Joskus samassa koulutuksessa on useita Savossa yhtä aikaa koulutyössä aloittavia, mutta yhtä mahdollista on järjestää koulutus yksilöllisesti. Koulutyön perusteet -koulutusta järjestetään useamman kerran vuodessa tarpeen mukaan. 

Koulutuksessa käydään läpi, miksi koulutyö on niin merkittävä työmuoto ja miten sitä tulisi tehdä eli mitkä ovat koulutyön eri mallit nykypäivänä. Lisäksi käymme läpi koulutyössä olevat säännöt ja ohjeistukset. Koulutuksessa kuullaan arkipäivän esimerkkitilanteita ja saadaan ensiohjeet koulutyön aloittamiseksi seurakunnassa.

Koulutyön perusteet -etäkoulutuksen jälkeen valmentaminen ja perehdytys jatkuu arjessa soitoin, materiaalin jakamisen ja opettamisen välityksellä sekä käytännössä kouluvierailuilla mukana olemalla.

 

“Sain heti koulutyöhön lähdettyäni napakan peruspaketin koulutyöstä, mistä oli paljon hyötyä työn alussa. Asiaa oli totta kai paljon ja siksi oli tärkeää, että koulutusdiat sai itselleen, jotta niihin pääsi palaamaan. Melko matala kynnys osallistua uutena työhön, kun saa näin hyvän perehdytyksen.”

Kysy kouluvierailuista

Marjut Lindholm-Holopainen
Koulutyön kehittäjä

marjut.lindholm-holopainen@helluntaikirkko.fi
Puh. 050 403 7444

Paula Hoffrén
Koulutyöntekijä

paula.hoffren56@gmail.com

Puh. 040 756 5656