Kevät on mennyt kiireisissä merkeissä. Monet kerrat aamuyöllä olen lähtenyt auton rattiin ja ajanut jollekin koululle Savossa. Kutsu on saapunut kouluilta tulla teemalla Sanojen voima tai Millaisen jäljen jätämme eli kiusaamisen vastaisilla oppitunneilla. Näillä...
Kivi pyörimässä kengän sisällä tai kiinnittyneenä kengän pohjaan – jokainen meistä tietää, miltä se tuntuu. Askellus muuttuu, ja kohta huomaa miettivänsä vain kiveä. Aika moni meistä tahtoo pysähtyä pian ja nakata hiertävän kiven pois, eikö niin. Nämä hiertävät kivet...
Selviytymistarinat – ne ovat aina kiinnostaneet minua. MITEN joku selvisi pitkittyneestä kriisistä tai yksittäisestä tilanteesta, joka oli musertaa alleen? MIKÄ piti kasassa? MIKÄ OLISI SE YKSI SANA, joka kuvaisi parhaiten syytä taistelun jatkamiselle? Melkein aina...
Koulut alkoivat elokuussa, ja nyt syksy on jo pitkällä. Lapsia ja nuoria liikkuu liikenteessä, ja reput heiluvat selässä. Joillakin reppu viistää maassa ja on jäänyt jopa puolittain auki. Hyvä, etteivät kirjat ja penaalit, pipot ja hanskat tule ulos! Mietin monesti...
Parhaimpien hankiaisten aikaan aamuisin voi tallustella melkein missä vain, ja hanki kantaa. Aamuaurinko paistaa, ja ilma ei tunnu enää kylmälle. Kevättä on ilmassa. Voi nauttia. Sama tunne minulla on nyt koulutyössä. Takana on työteliäs talvi; materiaalien...
Vuosi 2022 on juuri alkanut, ja monilla meistä on ajatuksissa erilaisia tavoitteita tälle vuodelle. Olipa tavoitteemme mitä tahansa, täyttyäkseen ne tarvitsevat aina joitain astinlautoja, työvälineitä ja välietappeja. Miettiessäni työalueeni tavoitteita olen...